Eli meidänhän piti tehdä esittely jo kauan aikaa sitten, mutta tuli kirjoitusblokki ja ei saatu mitään aikaiseksi, niin ja Piitu taitaa hieman ujostella :P Itsehän kirjoitan sillä tyylillä että mitä päähän tulee ja siksi kun olen tässä jälkikäteen oikolukenut vähän tekstejä niin siellä on ihan älyttömästi niitä virheitä :D Antakaa minulle anteeksi. Niin ja esittely kirjoittajista sekä blogista tulee kun on tullakseen :)
Mutta niin laitoin tässä tilaukseen hennaa. Koska tosiaan tuon lokakuisen värjäyksen jälkeen en ole henaa päähäni saanut :/ Juurikasvu paistaa aika kauniisti. Voisin siis kertoa tilausprosessista. Taas kerran tein kahlauksen eri paikoista joista hennaa saa. Voisin vaikka esitellä niitä :)
Elikkäs voisin listata ensimäiseksi suomalaisia paikkoja:
Hyvinvoinnin tavaratalo: saa erilaisia hennoja sante, lagona, mac urth.
Santesta olen kuullut ettei värjäysteho ole niin hyvä kun voisi olettaa, lagonasta en tiedä muutakuin että käymässäni ekokampaamossa sitä käytetään, mac urthia laitettiin Piitun hiuksiin ensimäisellä kerralla ja hyvä värihän sieltä tuli mutta on se kallista kilohinta on aika kova.
Hyvinvoinnin tavaratalo
Pieni Tuoksukauppa: saa muutakin kuin hennaa, paljon erilaisia luonnon kosmetiikan tuotteita, olenkin sieltä juuri tilannut noita erilaisia öljyjä hiusten hoitoon :) Mutta sieltä saa myös hennaa. Laadukasta sellaista, en tosin ole vielä raskinut tilata koska tähän päähän sitä menee niin paljon.
Tuoksukauppa
Löysinkin tässä vielä kun katselin niin uuden kaupan jota pitää seuraavaksi kokeilla
kun hennaa ostan :) Tullainen kun Versokauppa, jossa myydään intialaista hennaa jopa
200g pussissa, tuo on hintaansa todella edullinen. Mutta menin jo tilaamaan sen toisesta
paikkaa Versokauppa jos joku on kokeillut saa
kertoa meillekkin :)
Sitten kauppa josta tilasin nyt hennani on Tetri Desing, joka on keskittynyt lähinnä villan värjäämiseen, mutta hän saa toimittajaltaan intiasta ihan laadukasta hennaa jota olen aikaisemminkin käyttänyt hiusten värjäämiseen, tuli paljon punaisempi kuin satvan hennalla.
TetriDesign
Sitten muita ihan varteenotettavia ulkolaisia kauppoja josta tiedän ihmisten tilanneen
hennaboy
hennasooq
mehandi
Henna boysta meinaan tässä piakkoin tilata indigoa niin voin sitte kertoa kokemuksia tilauksesta. En ole noista ulkolaisista tilannut vielä, mutta hennaboy on ainakin eurooppalainen kun se sijaitsee Englannissa.
Mutta henna tilausta odotellessa :) Niin siis tuolta tetristä sen tilasin ja en kyllä saanut mitään vahvistusta tilaukselle, niin toivottavasti se nyt tulee, pitänee tarkistaa sainko sitä sitten viimeksikkään. Ainakin rahat katosivat tililtä :D joten toivottavasti tulee, viimeksi postituksessa taisi mennä jokin viikko tai kaks. Mutta toivottavasti tulee, kerron sitten miten kävi :)
Lisäyksenä jälkikäteen: hennat tuli ja tuli fiksusti myös yhteydenotto Tetristä että on tilaus tehty oli jotain ongelmia vastaanotto päässä mutta vauhdikkaasti sen jäkeen tulivat.
Olen värjännyt jo 1½ vuotta kasviväreillä. Itse olen tykästynyt Hennaboy:n tuotteisiin. Tilaan sieltä pari kertaa vuodessa satsin hennaa, indigoa ja amlaa. Jauheet ovat hyvin sihdattuja ja niistä tulee hyvä tahna , joka ei valu eikä varise hiuksiin levitettäessä. Hintakaan ei postikuluineen ole paha ja toimitus on ollut nopea.
VastaaPoistaVoisi kyllä koettaa tehä tilausta Henna Boysta kunhan saa edelliset hennat käytettyä :)Kiitos vinkistä.
VastaaPoistaKiinnostaisi kyllä hennaaminen kovasti vuosien kemikaalivärjäyksien jälkeen. Saa nähdä!
VastaaPoista