19.6.12

Cassiaa

En olekkaan taas aikoihin kirjoittanut vaikka asiaa on ollut todella paljon. Vielä hetken saatte odottaa henna FAQ:ta mutta nyt kerron vähän cassiasta tuosta hennan sukulaisesta.

Cassia (cassia obovata) toiselta nimeltään kutsutaan myös Sennaksi. Myös monessa paikkaa sitä kutsutaan neutraaliksi hennaksi koska se ei itsessään värjää.  Lisätietoa (englanniksi)

Ostin cassiaa jo aika kauan aikaa sitten kokeiltavaksi mutta se on jäänyt kunnes äitini rohkeni että voisi hennausta koittaa, hän kun on sivusta seurannut jo monta vuotta minun ja Piitun värjäilyjä :P Meinasin häntä tosin totuttaa hennaamiseen Cassian kautta. Cassia on enemmän hoito kuin värjäys. Se antaa vaaleihin ja harmaisiin hiuksiin sellaista kultaista vivahdetta ja suurella määrällä sitruunaa (+aurinko) varmaan vähän vaalentaakin hiusta.

Cassia ei ole pysyvä väri, se on siis hyvä jos haluaa tutustua kasvivärjäykseen tai haluaa vain nauttia kasvivärin tuomista eduista hiuksiin ilman värjäytymispelkoa. Cassia on siis väritöntä hennaa. Se samaan tapaan hoitaa hiusta ja antaa kiiltoa, mutta siinä ei ole värjääviä ominaisuuksia. Sitä myös käytetään hennaamisessa kun halutaan vaaleampi henna sävy mutta siinäkin tapauksessa punainen henna hoitaa värjäytymisen.   Esimerkiksi jos omistat vaaleat hiukset cassian ja hennan käyttö on suositeltavaa koska henna yksin vaaleassa hiuksessa käytettynä on tosi porkkana, mutta taas cassian kanssa käytettynä voi saada vaaleamman lopputuloksen hieman sellaisen vaalean punertavan sävyn netissä puhutaan "mansikan" sävyisestä vaaleasta "strawberry blond" joka on vaalea väri mutta siinä on hieman punertavaa sävyä.

Vaaleiden hiuksien käytettävä cassia-hennan suhteet ovat aikalailla niin että 100g cassiaa laitetaan noin 10g hennaa tai vähemmän. Henna kun on hyvin tehokasta vaaleita hiuksia värjätessä kannattaa tehdä hiussuortuva testaus siis jos ei halua olla porkkana.

Itse siis meinaan käyttää cassiaa nyt pelkkänä hoitona ja antaa harmahtavalle hiukselle vähän eloa valealla sävyllä ja vaalea sävy ei ole pysyvä vaan se haihtuu kulumalla, mutta hoidon voi huoletta toistaa usemman kerran niin lopputuloksesta saa hieman pysyvämmän.

Reseptinä

100g cassiajauhetta
10g amlaa
camomillateetä (kerroin teen vaikutuksesta muutama posti sitten)
hieman sitruunamehua (tuomaan vaaleutta)

Sekoitetaan aineet ja annetaan tekeytyä noin 12 tunnin ajan, jos käytät lämmintä teetä niin tekeytymiseen menee vähemmän aikaa. Cassian annetaan vaikuttaa 2 tunnista eteenpäin. 

Sitruuna tosiaan on sellaista että jos sitä laittaa paljon niin se voi helposti kuivattaa hiusta joten muista hoitaa hiukset hyvin kovan sitruunan käsittelyn jälkeen.


Mistä tunnistan cassian?

Cassia on hennaa huomattavasti vaaleampaa vihreää. Kun cassia sekoitetaan tulee myös cassia tahnasta paljon vaaleampaa vihreää.
Kuva valehtelee näköjään aika paljon, luonnossa cassia huomattavasti vihreämpää ja henna vähän semmoinen tummempi vihreä joka on helmpommin ruskeaan taittuva
Mutta no jos katsotaan sitte tahnan väriä niin huomaa eron paljon paremmmin. Cassia näyttää enemmän todellla löysältä hernekeitolta ja henna taasen enemmän hevosenlannalta :P etenkin seisomisprosessin jälkeen. Ja sitten tietenkin jos testaa työntää sormen soosiin niin hennasta saat punertavan sormen (käymisprosessin jälkeen) ja cassiasta ei pitäisi tapahtua sen kummempaa ;)
Saisiko olla epäilyttävää hernekeittoa
Mutta tosiaan tämä on ihan ensimmäinen kerta kun cassialla "hennaan" jotenka postailen sitten tänne tuloksia myöhemmin.






7 kommenttia:

  1. Anonyymi1/8/12 19:50

    Mielenkiinnolla odotan kokeilun tuloksia :)
    Mistä olet hankkinut tuon cassian? Muakin kiinnostaisi kokeilla ja äkkiseltään googlettamalla en löytänyt mistä sitä voisi tilata/ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cassiaa tilasin pienestä tuoksukaupasta :)

      Poista
  2. Osaisitko suositella jotain valmista cassiapakkausta? Itse kun ei ensi hennaajana uskalla lähteä vielä tekemään omia sekoituksia. Ymmärsin googlailemalla, että kaikki paketit eivät sisällä 100% hennaa, joten mistä nämä sitten tunnistaa :) Kiitokset vastauksesta jo näin etukäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin ensin että osaisin vastata lyhyesti mutta eipä se niin käynytkään.

      Cassiaa löydät vaaleista hennasävyistä esim. Sante on hyvä esimerkki koska niitä näkee suomessa ekokauppojen hyllyllä. (tosin värjäyskokemukseni Santesta on että se haalistuu nopeammin) http://www.ekolo.fi/tuote/sante-hiusv%C3%A4ri--vaalea/4025089041801/ se sisältää Cassiaa, Hennaa ja Hieman indigoa. Eli ei ainoastaan cassiaa ja hennaa. Voit tarkistaa pakkauselosteesta Cassia on yleinsä merkitty "Cassia jotain" tai Senna jotain" koska niitäkin on monia lajikkeita kuin Hennaakin. Pitäisi tehdä siitäkin juttua ;) Henna on yleensä merkitty (Lawsonia Inermis) myös lajikkeita voi olla esim (Yemen, Jamila) ja Indigo yleensä (Indigofera tinctoria tai Indigofera suffruticosa)

      Esimerkiksi mainitsemassani Santen värissä on Indigoa sen verran että se vie väristä liian punaisen. Mutta mitä katsoin niin kaikissa Santen väreissä on eri suhteilla sekotettuna kaikkia Hennaa, Cassiaa ja Indigoa.
      Mutta esimerkiksi Mehandin kaupassa on ihan pelkkä cassia henna mix "Ancient Sunrise" mutta itse en ole vielä testannut heidän hennojaan, taisi olla aika paljon postitus siellä. Mutta on ihmiset paljon sieltä ostelleet että ihan turvallinen kauppa. Pitää testata jokin päivä :)

      En tiedä vastasiko tämä ollenkaan kysymykseen. Pitäisi tehdä se kysymys vastaus ketju sekä jotain infoa erilaisista hennoista. Pitänee ryhdistäytyä ;)

      Poista
  3. Olen värjännyt jo pari vuotta hiuksiani hennalla, on siis punaset hiukset, luonnostaan vaaleat, mutta nykyään jotenkin harmahtavsn vaaleat, oma väri siis ihan hirveä 😄 Toiveeni olisi kumminkin saada hiukset vähän enemmän mansikan sävyiseksi, vähemmän punaiset siis. Enkä kyllä vaalennusta aio päähäni tunkea. Voisitko suositella minulle jotai tapaa saada hiukset pikkuhiljaa vaaleamman "mansikaksi"? Jos värjäisin pikkuhiljaa pienemmällä osuudella hennaa ja mukaan cassiaa ja sitruunaa, kamomillaa, auttaisko? Onko toivoa ilman vaalennusta 😄 kiitos 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan! Juu näinkin voit tehdä että vähentää hennan määrää ja lisätä cassiaa. Tosiaan tyvihän näin värjäytyy vähän vaaleammaksi. Tai toinen tapa miten voit vaalentaa sävyäsi on tehdä savivaalennus. Se ei ole ihan luomu mutta paljon kevyempi hiukselle kuin normi vaalennus. Kannattaa harkita :) Hitaampi prosessi juuri tämä cassia + henna yhdistelmä.. esimerkiksi savivaalennuksella vaalentaa hieman hiusta ja taitaa sen sitten cassia henna yhdistelmällä :) toinen on myös käyttää hieman Amlaa tässä. Amla poistaa hennan punaisuutta.

      Poista
    2. Kiitos paljon vinkeistä! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...