20.3.11

No Poo / Water Only jatkuu...

Eli ensimmäinen hiusprojektini eli no poo ilman shamppoota. Siihen liittyvät postit
1 projekti -water-only no-poo

No niin pientä päivitystä siis tähänkin.. tosin elokuussa voisin tehdä vielä isomman pävityspostin kun shampooton elo on jatkunut jo kaksi vuotta. Mutta siis yleisesti tästä minun projektista voisin tähän vetää pientä yhteenvetoa.

Ongelmat pelkän veden käytössä itsellä on ollut hiusten lähtö.. tosin olen nyt pohtinut että se voi toisaalta olla normaalia koska minulla on aika pitkä pesuväli ja yleensä pestessä niitä hiuksia lähtee eniten kun tulee kunnolla pöyhittyä päätä ja sen jälkeen on pari päivää kun ei tipu niin paljoa hiuksia. Enkä oikastaan tiedä johtuuko se juuri tästä syystä, pitäisi jossain asiaa tutkia.

Olin tuossa vuoden vaihteessa ja joulun tienoilla ongelmissa hiusten kanssa kun tuntui että hiuksia lähtee niin kovasti ja olin jo siirtymässä shamppooseen mutta maltoin sitten kuitenkin mieleni ja lähdin vain sooda/etikka linjalle ja aluksi sekotin seokseen pienen tilkan savishamppoota jota olen ostanut ekokampaamosta. Pesin aluksi noin kaksi kertaa kuussa hiuksia soodaseoksella ja sitten vähensin sen noin kolmen viikon välein ja nyt olen taas ollut reilun kuukauden pelkällä vedellä ja tuntuu että seuraava pesu pitäisi olla taas sooda.. kun meinaa hiukset alkaa taas hilseillä. Siihen tosin auttaisi hennavärjäyskin joka on toivottavasti tässä piakkoin.

Eli koitan tässä nyt vähän aikaa taas soodapestä ja jos pääsisin siitä piakkoin ihan kokonaan eroon joksikin aikaa.. tietenkin aina välillä pitää soodalla näitä syväpuhdistuksia tehdä että päänahka pysyy hyvänä. Tosiaan tuossa noin vajaan vuoden aikana hiuksia on lähtenyt aikamoinen määrä.. voisin laittaa ihan kuvamateriaaliakin.. eli tässä vain hiuksia kammetessa lähtenyt määrä noin vuodessa.. siihen voisi lisätä sitten aina pestessä lähteneet hiukset ja muuten tippuvat hiukset.. mutta aikamoinen mytty... olisi tosin voinut laittaa käden siihen viereen mutta noh jos seuraavaan vuoden erään.. tutkin tässä samalla että väheneekö tuo hiustenlähtö.  Mutta en sitten tiedä onko se normaali määrä vai ei.. kun ei ole vertailukohdetta.

Vuoden hiukset
Noh mutta No poon hyvät puolet itsellä ovat tosiaan olleet hiusten pesun helppous, ei tarvitse kanniskella shampoota mukana.. pidempi pesuväli ja hiukset ei takkuunnu kuin ennen, kuivumista tosin on ollut taas kun olen uimahallilla käynyt. Shampooton elämä on ekologista ja edullista. Se on myös ihan outoa ettei kloorin haju tartu hiuksiin samaan tapaan kun pesi shampoolla, ja ne pysyvät pidempään puhtaan tuntoisina. Aijon vielä jatkaa tätä kokeilua ja katsotaan kuinka käy.

Niin ja Piitullakin oli pieni shampooton kokeilu, hän voi sitten joutessaan myös kertoa miten kokeilun kanssa kävi ja koettaako joskus uudestaan ^^

1 kommentti:

  1. Tervehdys,

    Etsin Googlen kautta terveys aiheisia sivustoja ja blogeja ja päädyin sivuillesi. Omat sivuni käsittelevät hyvin samanlaisia aiheita ja kysyisinkin, että kiinnostaisiko sinua vaihtaa linkki? Linkkivaihdon kautta saisimme molemmat lisää kävijöitä sivuillemme.

    Vastineeksi voi tarjota sinulle linkin jollekin useista sivuistamme ja annan sinulle mielelläni lisätietoja sähköpostitse sivuista joille voin tarjota sinulle linkin.

    Kiitoksia ajastasi! Yhteistyö terveisin,
    Kalle
    SEO.finland (at.) gmail.com

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...