Syyskuun hiuskuva ja pohdiskelu menneestä kuukaudesta.
Teekokeilua olen jatkanut. Olen huuhdellut teellä hiuksia kuukauden verran joka toisessa pesussa. Olen tehnyt huuhtelut mustalla teellä johon lisätty tilkka hunajaa ja syykuun aloitinkin huuhtelemalla hiukset vihreällä teellä.
Mustalla teellä pestessä tuntui että tukka jäi hieman sellaiseksi likaisen tuntoiseksi, tosin mietin tässä että se voi johtua myös hunajasta että hiukset jäivät sellaisiksi vähän tahmaisiksi vaikka tosin en kyllä laittanut hunajaa kuin vähän ja se hyvin liukeni veteen. Toisaalta itseäni vähän pelotti se että jos tee vielä tummentaa hiuksissa olevaa väriä, jota en haluaisi enää yhtään tummemmaksi, mielummin vaaleammaksi. Joten en uskaltanut kovin kauaa mustaa teetä päässäni pitää.
Minulla myös oli kokeilun aikana runsas hilseily päänahassa jonka olen saanut rauhoitettua, en tiedä sitten oliko tee tämän asialla vaiko jokin muu tekijä. Vielä vähän hilseilyä mutta päänahka on rauhottunut huomattavasti elokuun alkupuolelta.
Sitten tässä kuussa aloitin vihreällä teellä huuhtelun. Tuntui että vihreä tee pehmensi hiukset kivan tuntoisiksi. Edelleenkin tuntuvat suht puhtailta vaikka pesusta pari päivää. Laitan myös kuvia hiuksista tällä hetkellä. Ajattelin että jos tämän kuun menisin vihreällä huuhtelulla ja koetan niitä sitten vertailla.
Sitten kuun hiukset, kunto ja pituus. Latvat ihan kunnossa, juuri kaipaa kipeästi väriä ja en vielä huomattavaa eroa huomaa pituudessa mutta varmaan kun tuodaan parin kuukauden hiukset vierekkäin niin voidaan huomata pientä eroa :)
Hei Peppi! Olen freelancetoimittaja ja tekemässä juttua erilaisisten hiustyylien ja -ideologioiden taustoista ja käytännöistä. Olen etsinyt juttuun jotakuta, joka on jo pidemmän aikaa elänyt shampootonta elämää. Vaikuttaisit tosi hyvältä haastateltavalta, koska olet selvästi perehtynyt asiaan.
VastaaPoistaJos juttu kiinnostaa, laita minulle viestiä mahdollisimman pian, niin kerron jutusta tarkemmin!
terkuin
Päivi Lehtomurto, paivi.lehtomurto(a)gmail.com