20.8.11

Teehuuhtelut

Elikkäs aloitin elokuussa teehuuhteluiden teon. Olen niitä nyt tehnyt parikin kertaa. Eri teellä on erinlaisia vaikutuksia mutta kerron ensin vähän miten teehuuhtelu tapahtuu ja sen jälkeen mitä vaikutuksia sillä mahdollisesti on ja millaisia vaihtoehtoja on.

Teehuuhteluun käytettävä tee valmistetaan ohjeen mukaan kuitenkin vähän normaalia juotavaa teetä vahvempaa, teetä kannattaa olla runsaasti että saat hiukset kunnolla märäksi. Itse olen myös lisännyt teeheni hiukan hunajaa ravitsemaan hiuksia. Kun tee on keitetty annetaan teen jäähtyä (ei kannata polttaa päänahkaa). Kun tee on viileää teemme normi pesun hiuksille ja viimeisenä huuhteluna teemme teehuuhtelun ennen tee huuhtelua kannattaa hieman pyyhekuivata hiuksia ettei tee huuhtoudu veden mukana. Sen jälkeen annetaan teen vaikuttaa hetki. (voidaan myös peittää suihkumyssyllä)  kun tee on saanut vaikuttaa huuhdellaan teevedet runsaalla vedellä. Sen jälkeen teehuuhtelu on tehty :)

Katsotaan onko teellä vaikutusta :) Olen tehnyt huuhtelut juomallani teellä.. ensin olen juonut teetä ja lopusta teestä olen tehnyt huuhtelun, joten huuhtelu ei ole ollut niin tehokas. Ostinkin tässä sitten vähän halvempaa teetä huuhtelua varten ja ajattelin kokeilla vähän vahvemmalla reseptillä.

Itse olen tehnyt huuhteluja mustalla teellä. Mustan teen kerrotaan vaikuttavan hiusten lähtöön ja vilkastuttavan hiusten kasvua. Hyvin vahva tee voi tummentaa hiusväriä.

Vihreän teen kerrotaan vähentävän hiusten katkeilua ja vähentävän hilsettä. Vihreää teetä käyttäessä kannattaa huuhtelun jälkeen käyttää jotain kosteuttavaa öljyä/hoitoainetta, voi kuivattaa hiuksia.


Ruusumarja tee  vahvistaa hiusta, lisää hiuksen kasvua ja vähentää hiustenlähtöä.

Camomilla tee antaa hiuksille luonnollista vaaleutta ja kirkkautta,  sitruunan kanssa auringossa käytettynä vaalentaa hiusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...