Hei taas!
Ensiksi minun täytyy pyytää anteeksi sitä, että en ole pitkiin aikoihin kerennyt blogia päivittämään, johtuu yksinomaan siitä ettei aika riitä tarpeeksi.
Olen tehnyt muutamia muutoksia omiin hiuksiini, eli minullahan takut oli päässä vielä kun tämän blogin aloitin. Noh, takut lähtivät tuossa keväällä, aluksi minulla takkujen jäljeltä kaameassa kuosissa olevat pitkät hiukset joissa oli kolmea eri väriä. :D yritin hiuksiani pelastaa, mutta turhaahan se oli joten leikkasin hiukseni toukokuussa lyhyiksi ja nyt onkin kova hiustenkasvatus käynnissä. Tavoitteena olisi saada leukaan asti oleva tukka ensi vuonna oleviin päättäjäisiin mennessä, sitä odotellessa.
Olen myös kokeillut palashampoota ja vaikka luin ohjeet tarkasti, tuntui etten osannut sitä oikein käyttää, koska minusta tuntui etten saanut sitä kunnolla vaahtoamaan. Jätin palashampoon hetkeksi rauhaan sitä useampaan kertaan testattuani ja siirryin normaaliin shampooseen taas vähäksi aikaa. Ajattelin kuitenkin huvin vuoksi kokeilla shampoota uudelleen muutama päivä sitten ja en ymmärrä mitä tein nyt oikein, mutta shampoo vaahtosi oikein kunnolla ja kyllä puhdistui tukka hyvin!
Epäilen että syy siihen miksi palashampoo ei viimeksi toiminut oli yksinkertaisesti se, että hiuksissani oli niin paljon öljyjä ja likaa että shampoo ei oikein tehonnut kunnolla. Tässä on kuitenkin Pienen tuoksukaupan sivuilta suoraan kopioitu ohje millä olen itsekin pessyt hiuksiani nyt kun palashampoo on minulla käytössä:
1. Kastele hiukset valuvan märiksi.
2. Hiero shampoopalaa hiuksiin juurista latvoihin suuntautuvin liikkein. Hiero shampoota erityisen paljon helposti rasvoittuville alueille.
3. Vaahdota hiukset. Lisää tarvittaessa vettä pieni määrä kerrallaan, että saat kunnon vaahdon. Vaahdota huolellisesti, sillä tämäntyyppinen shampoo vaatii toimiakseen mekaanisen puhdistuksen. Jos hiuksesi ovat pitkähköt ja takuttuvat helposti, vaahdota pituuksia vain juuresta latvaan suuntautuvin liikkein. Yksi perusteellinen vaahdotus yleensä riittää, mutta jotkut voivat tarvita pesun toistamisen.
4. Huuhtele hiukset huolellisesti vedellä
5. Tee hapanhoito sitruunahappo- tai etikkaliuoksella.
6. Huuhtele hiukset lopuksi puhtaalla vedellä.
7. Käytä tarvittaessa hoitoainetta esim. hiusten latvoihin.
Itse olen käyttänyt hiuksiin jätettävää hoitoainetta varmuuden vuoksi ja olen tehnyt etikkahuuhtelun aina palashampoopesun yhteydessä. Tykkään tuosta etikkahuuhtelusta muutenkin, olen käyttänyt sitä vaikka olen normaalilla shampoolla pessyt, tukka tuntuu sen jälkeen ihanan pehmeältä.
On kummallista miten huomasin heti hiukset palashampoolla pestyäni sen että ne ovat uskomattoman pehmeät. Olenkin taas koko päivän hypistellyt tukkaani, se ei ole koskaan tuntunut näin kivalta. Palashampoon kun ottaa käyttöön niin tukan pinnalle saattaa muodostua erillinen ”kalvo”, mutta minulla sellainen muodostui ensimmäisellä kokeilukerralla, mutta nyt kun otin sen uudelleen käyttöön en ole kalvoa huomannut.
Oma palashampooni on tilattu Pienestä tuoksukaupasta, se on se mallas-palashampoo.
Etikkahuuhtelun olen tehnyt käyttäen suurin piirtein mittasuhdetta 1 rkl etikkaa 1 dl vettä, mutta olen siinä aika lailla laiskistunut ja mittasuhde on pikemminkin loraus etikkaa n. 2 dl vettä :D
Kevät terveisin Piitu
Kuva uusista vasta hennatuista hiuksista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti