20.8.11

Kuukauden hiukset

Noniin täältä sitä tulee. Kuvia ja hiuksia. Ajattelin myös aloittaa uuden projektin kaikkien iloksi olen koettanut Tee-huuhteluita :) Kerron niistä lisää seuraavassa postissani.

Kun tuosta kesästä selvittiin niin ajattelinpa taas keskittyä hiuksiini. Tosiaan lopetin WO pesut ja siirryin laimennettuun shampooseen.. En ole huomannut hirveää vaikutusta hiuksissa.. tosin että nyt taas rasvottuvat hieman nopeammin.Niin ja taas hiuspohjan kutina yltynyt äärimmilleen :( ei kiva.

Mutta siis olisi seuraavaksi kuvassa elokuun hiukset. Tadaaa.  Hiusten pituus n. puoleen selkään ja juurikasvu näkyy hienosti. Juurikuvassa näkyy kivasti pientä hilsettä.. saisikin sen katoaamaan. Hiusten kunto tällä hetkellä aika normaali, joskin hilsettä ja hiusten tippumista. Väri on saanut syvyyttä ja hiukset tyylikkäästi näyttävät hieman rasvottuneelta. Nämä kuvat olisivat sitten vertailukohdetta ensi kuuta varten :) Eli kuukauden hiusten tarkoituksena on pystyä seuraamaan hiusten kunnon muutoksia, hiusten kasvua. Tavoitteena olisi päästä pituuteen että hiukset olisivat vyötärön korkeudella. Olisi ihan kiva pitää ne siinä. Hiusten kunnon pitäisi pystyä pitämään myös hyvänä riippumatta talvikuukausien vaikutuksista, mutta sen näemme sitten :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...